TOIMINTASUUNNITELMA 2023
Husaariratsastajat ry – Husarryttarna r.f
Husaariratsastajat ry – Husarryttarna r.f on Sipoossa toimiva ratsastusseura, joka on perustettu vuonna 1971. Seuran tavoitteena on koota yhteen ratsastuksesta ja hevosurheilusta kiinnostuneita henkilöitä, edistää ratsastusta yleisenä urheilu- ja liikuntamuotona, edistää hevostaitoja ja edistää valjakkoajon tuntemusta. Näitä tarkoituksia varten seura järjestää mm. kilpailutoimintaa, valmennustoimintaa, jäsentensä koulutusta ja nuorisotoimintaa. Seura on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsenseura ja Olympiakomitean ja lajiliiton Tähtiseura.
Seuran toimintaa johtaa hallitus, joka on valittu kalenterivuodeksi kerrallaan. Hallituksen jäsenillä on omat vastuualueensa seuran toiminnasta. Hallitus pyrkii kokoontumaan kuukausittain. Seuran syyskokous järjestetään marras-joulukuussa, vuosikokous helmi-maaliskuussa.
Seura toimii Suomen Ratsastajainliiton tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman mukaisesti, ja järjestää ohjattua toimintaa erityisryhmille sekä kerhotoimintaa niin senioreille kuin junioreillekin. Seurassa on myös mahdollisuus ratsastus- ja hevostaitomerkkien suorittamiseen.
Seura järjestää vuoden aikana erilaisia tapahtumia jäsenilleen, kuten pikkujoulut ja pääsiäisen kepparikisat. Jäsenten yhteisöllisyyttä tuetaan tekemällä retki johonkin kauden hevostapahtumaan.
Seura aikoo edistää ison hiekkakentän kunnostusta, jotta se palvelisi paremmin ja turvallisemmin seuran toimintaa. Myös kiinteitä valjakkoesteitä kunnostetaan tarpeen mukaan.
Husaarien Nuorten Kerho on perustettu vuonna 1976 ja sen seuran juniorijäsenille järjestämä kerhotoiminta täyttää tulevana vuonna 40 vuotta. NK:n toimintasuunnitelma esitellään liitteessä. LIITE.
Seura järjestää kilpailutoimintaa niin koulu- ja esteratsastuksessa kuin myös valjakkoajossa. Kevät- ja syyskaudella järjestetään seura- ja harjoituskilpailuja, kesällä kansalliset valjakkoajokilpailut 16. – 18.6.2023. Mahdollisuuksien mukaan syyskaudella järjestetään pararatsastuskilpailut.
Seuramestaruuksista kisaillaan Husaaricup-muodossa.
Tulevana vuonna seuran seurakoulukilpailuiden yhteydessä ratkotaan myös vuonohevosten ja new forest-ponien koulumestaruudet.
Seura pyrkii lähettämään joukkueen ESRAn joukkuealuemestaruuksiin (kouluratsastus).
Seuran tehtävänä on mahdollistaa jokaisen jäsenen oma polku harrastajana tai kilpaurheilijana tekemällä yhteistyötä Savijärven Kartanon ratsastuskoulun kanssa ja järjestämällä valmennus- ja kilpailutoimintaa.
Seura mahdollistaa este- ja kouluvalmennusryhmien jatkumisen tulevana vuonna. Seura aikoo selvittää mahdollisuuksia vastaavan valjakkovalmennusryhmän perustamiseen.
Seura järjestää kaikille jäsenilleen kursseja ja luentoja tarkoituksenaan lisätä seuralaisten tietoja ja taitoja hevostaidoista. Vuoden alussa seura järjestää kaikille kilpaileville jäsenille kilpailusääntökoulutuksen.
Seura myös aktiivisesti kannustaa jäseniään osallistumaan seura- ja kilpailutoimintaan liittyviin kursseihin ja koulutuksiin, joita järjestää mm. aluejärjestö (ESRA) tai Ratsastajainliitto.
Seura toimii yhteistyössä lähialueen ratsastusseurojen, ESRAn (Etelä-Suomen Ratsastusjaosto), FWB-yhdistyksen, Shetlanninponiyhdistyksen, Vuonohevosyhdistyksen, New Forest poni-yhdistyksen ja Suomen Hippoksen kanssa.
Seuran toiminta linkittyy vahvasti yhteen Savijärven Kartanon ratsastuskoulun kanssa, ja tarkoituksena on edelleen jatkaa tiivistä yhteistyötä.
Seura tiedottaa jäsenilleen nettisivujensa sekä sosiaalisen median kautta. Jäsenille lähetetään aina tarvittaessa jäsenkirje.
Seuran taloussuunnitelma esitellään erillisellä liitteellä. LIITE.