Kerhoissa suoritettavia hevostaitomerkkejä:
Minimerkki
Minimerkki on tarkoitettu alle 10-vuotiaille lapsille. Minimerkin tavoitteena on saavuttaa perustiedot ja -taidot hevosten kanssa olemisesta ja hoitamisesta.
Perushoitomerkki
Perushoitomerkissä opetellaan hevosen perushoitoa; harjausta, satuloimista ja talutusta. Perushoitomerkissä opetellaan myös tallin säännöt ja tallikäyttäytymistä.
Hoito I -merkki
Hoito I –merkissä saadaan tarvittavat taidot itsenäiseen hevosenhoitamiseen ja toimimiseen mm. hevosenhoitajan tehtävissä. Tähän kuuluu mm. loimitus, hevosen perustarpeet, rakenne, rodut, värit & merkit ja hevosen lisääntyminen.
Hoito II -merkki
Hoito II –merkin tavoite on syventää hevostaitoja ja antaa valmiuksia mm. kisahevosen hoitamiseen. Hoito II- merkissä käydään läpi hevosen lastausta & kuljetusta, näyttelytoimintaa, juoksuttamista ja erilaisia apuohjia ja varusteita.
Lääkintämerkki
Lääkintämerkissä opetellaan tunnistamaan terve ja sairas hevonen, ja antamaan sekä hevoselle että ihmiselle oikea ensiapu. Tähän merkkiin kuuluu hauteiden tekemistä, ulkoisten vaurioiden ja yleisimpien sairauksien tunnistamista, sekä normaalien elintoimintojen tarkistamista.
Ruokintamerkki
Ruokintamerkissä saadaan tarvittavat tiedot hevosen sisä- ja ulkoruokinnasta, ruoansulatuksesta, vitamiinien ja ravintoaineiden merkityksestä ja erilaisten hevosten ruokinnasta.
Lisätietoa ratsastus- ja hevostaitomerkeistä SRL:n sivuilla.
Merkkisuorituksia 2013
Merkkisuorituksia 2014