Sisällysluettelo

Toimintalinja

HUSAARIRATSASTAJAT RY:N TOIMINTALINJA

Sisältö:

  1. Johdanto
  2. Visiomme
  3. Arvomme
  4. Tavoitteemme
  5. Käytännön toimintaperiaatteitamme
  6. Organisaatiomme ja vastuuhenkilöiden rooli
  7. Palkitsemisjärjestelmämme

1. Johdanto

Husaariratsastajat ry:n hallitus on laatinut seuralle toimintalinjan, jonka tarkoituksena on kuvata seuran toimintaa. Toimintalinjassa esitellään, miksi seura on olemassa, millaisiin arvoihin seuran toiminta perustuu ja miten seurassa toimitaan. Husaariratsastajat ry:n hallitus tarkistaa ja tarvittaessa päivittää toimintalinjan vuosittain.

2. Visiomme

Visiomme Husaariratsastajat ry:ssä on olla elinvoimainen, yhdessä tekemiseen perustuva ratsastus- ja valjakkoajoseura, johon kaikki jäsenet kokevat olevansa tervetulleita omana itsenään. Pyrimme olemaan jatkuvasti oppiva seura, joka järjestää kerhoja, kilpailuita ja erilaisia tapahtumia jäsentensä hevostaitojen kasvattamiseksi ja yhteisöllisyyden lisäämiseksi.

3. Arvomme

Yhteiset arvomme ovat periaatteita, jotka ohjaavat Husaariratsastajat ry:n toimintaa ja päätöksentekoa kaikilla tasoilla. Arvot ovat niitä asioita, joita me pidämme seurassa tärkeinä, ja jotka vaikuttavat siihen, miten suhtaudumme erilaisiin tilanteisiin. Arvomme ovat:

YHDESSÄ - Olemme elinvoimainen yhteisö, jossa vaalimme avoimuutta sekä luottamusta. Toteutamme seuramme tapahtumat talkoohengellä toisiamme kannustaen ja tukien.

MONIMUOTOISESTI - Toivotamme seuraan tervetulleeksi kaikki erilaiset jäsenet hevosharrastuksen lajista riippumatta omana itsenään, omalla tasollaan ja omine tavoitteineen.

OPPIEN - Kehitymme seurana ympäristöstämme sekä sidosryhmiltämme oppien ja tarjoamme jäsenillemme monipuolisia mahdollisuuksia hevostaitojen kasvattamiseen.

4. Tavoitteemme

Husaariratsastajat ry:n toiminnalla on tavoitteita, joita kohti työskentelemme yhdessä. Tavoitteet mahdollistavat meille yhteisen onnistumisen ja yhdessä tekemisen tunteen. Seuramme tiimit voivat laatia yhteisistä tavoitteistamme omia osatavoitteita, jotka edistävät Husaariratsastajat ry:n kokonaistavoitteiden saavuttamista. Seuratoimintamme tavoitteet ovat:

5. Käytännön toimintaperiaatteitamme

Husaariratsastajat ry:n toimintaa ohjaavat lisäksi käytännön toimintaperiaatteet, joiden on hyvä olla kaikkien seuran jäsenten tiedossa. Näiden periaatteiden lisäksi noudatamme Suomen Lakia, Yhdistyslakia ja Suomen Ratsastajainliiton sääntöjä.

Käytännön toimintaperiaatteitamme ovat:

6. Organisaatiomme ja vastuuhenkilöiden roolit

Husaariratsastajat ry:n järjestämän seuratoiminnan organisointi edellyttää tehtävien jakoa erilaisiin osa-alueisiin ja vastuutiimeille tai -henkilöille. Organisaation ja vastuutiimien/ -henkilöiden roolien kuvauksella lisäämme toiminnan läpinäkyvyyttä ja selkeyttä sekä varmistamme, että vastuuhenkilöt tietävät mitä heiltä odotetaan, eikä mikään tärkeä asia jää huomioimatta.

Husaariratsastajat ry:ssä on seuraavia organisaatiorakenteita ja vastuuhenkilöitä:

Seuran hallitus

Seuran hallituksen päätehtävänä on johtaa seuran toimintaa ja tehdä päätöksiä sen toimintaan ja talouteen liittyvissä asioissa. Hallitus vastaa strategisesta suunnittelusta, talouden hallinnasta, päätöksenteosta, johtamisesta, viestinnästä ja yhteistyöstä. Sen kokoonpano ja tehtävät voivat vaihdella seuran tarpeiden mukaan.

Hallitus

Puheenjohtaja

Puheenjohtajan tehtävä on huolehtia, että yhdistyksen perustehtävä toteutuu.

Puheenjohtaja

Varapuheenjohtaja

Varapuheenjohtajan tehtävä on toimia puheenjohtajan sijaisena silloin, kun tämä on estynyt hoitamasta tehtäväänsä.

Sihteeri

Rahastonhoitaja

Jäsensihteeri

Jäsensihteeri on seuran yhteyshenkilö jäsenasioissa Suomen Ratsastajainliittoon.

Jäsensihteeri käyttää SRL:n ja seurojen yhteistä jäsenrekisteriä, Senseä:

Vastuutiimit ja -henkilöt

Kisatiimi

vastuuhenkilö Linda Ström

Kisatiimi vastaa seuran järjestämistä harjoitus- ja seurakilpailuista koulu- ja esteratsastuksessa. Harjoitus- ja seurakilpailujen ajankohdat yhteensovitetaan Savijärven kartanon ratsastuskoulun aikataulujen kanssa ja niiden järjestämisestä päättää seuran hallitus.

Kisatiimi

Valjakkotiimi

vastuuhenkilö Taija-Tuulia Tammelin

Valjakkotiimi vastaa seuran järjestämistä harjoitus-, seura-, alue- ja kansallisista (kansainvälisistä) kilpailuista valjakkoajossa sekä muista valjakkotapahtumista, koulutuksista ja valmennuksista. Kilpailujen, valmennusten ja tapahtumien ajankohdat yhteensovitetaan Savijärven kartanon ratsastuskoulun aikataulujen kanssa ja niiden järjestämisestä päättää seuran hallitus.

Valjakkotiimi

Vuosittain järjestettävien kolmen osakokeen alue- ja kansallisten (kansainvälisten) valjakkokilpailujen järjestelyä varten perustetaan valjakkotiimin toimesta kilpailujen järjestelytyöryhmä, johon kuuluu valjakkotiimin lisäksi myös muita kilpailujen järjestämiseen tarvittavia henkilöitä.

Viestintätiimi

vastuuhenkilö Inkeri Kauppi

Viestintätiimin päätehtävänä on viestiä seuran jäsenille ajankohtaista asioista seuran virallisissa viestintäkanavissa seuran kotisivuilla ja jäsenkirjeellä sähköpostilla sekä lisäkanavissa seuran tileillä Facebookissa ja Instagramissa. Viestintätiimiin kuuluu aina seuran sihteeri, jäsensihteeri, sekä tarvittava määrä muita seuran jäseniä.

Viestintätiimi

Buffa

vastuuhenkilö Laura Kauppi

Husaarien Nuorten Kerho

vastuuhenkilö Feeja Haarmann

Husaarien Nuorten Kerho vastaa seuran alle 18-vuotiaiden jäsenten toiminnasta.

Toiminnan tavoitteet ovat:

Nuorten Kerhon jäsen edustaa seuran alle 18-vuotiaita jäseniä hallituksen kokouksissa.

NK toteuttaa kerhotoimintaa kaksikielisesti sekä alle 12-vuotialle että 13-18-vuotiaille. Kerholaiset kokoontuvat säännöllisesti Savijärven kartanon ratsastuskoululla, osallistuvat mm. keppihevoskisojen ja tallin puurojuhlan järjestämiseen sekä käyvät retkillä.

Tähtiseura-tiimi

vastuuhenkilö Riitta Silkko-Vainio

Husaariratsastajat ry on Olympiakomitean, Suomen Ratsastajainliiton ja ESRAn Tähtiseura. Tähtiseura-tiimi

Turvallisuusvastaava

Päivi Lahnamäki

Kalustovastaava

Heidy Nyberg

7. Palkitsemisjärjestelmämme

SRL ansiomerkit
Suomen Ratsastajainliitolta anotaan tarvittaessa ansiomerkkejä ansioituneille ja aktiivisille seuran jäsenille, jotka ovat toiminnallaan edistäneet seuran toimintaa ja hevosurheilua. Seuran jäsen voi ehdottaa ansiomerkin saajaa, ja anomuksen liitolle tekee seuran hallitus. Ansiomerkistä päättää SRL:n hallitus ohjeistuksensa mukaan.

Vuoden Juniori –kiertopalkinto (vuodesta 1991, lahjoittanut Maria Möller)
Kiertopalkinto luovutetaan Husaariratsastajat ry:n vuoden parhaalle junioriratsastajalle tulosten perusteella. Paras ratsastaja voi olla ansioitunut joko koulu-, este- tai kenttäratsastuksessa, valjakkoajossa tai jossain muussa ratsastusurheilulajissa.

Juniorikannukset (vuodesta 1991, lahjoittanut Maria Möller)
Kiertopalkinto luovutetaan vuosittain juniorille, joka on osoittanut omassa toiminnassaan innostusta ja kehittymiskykyä. Ansiot voivat olla ratsastuksen tai muun toiminnan parista. Päätöksen tekee vuosittain seuran hallitus.

Horsemanship (vuodesta 2011, lahjoittaneet Maria Möller ja Anders Sucksdorff)
Kiertopalkinto luovutetaan vuosittain henkilölle, joka on osoittanut toiminnassaan erityistä hevosmiestaitoa. Ansiot ovat hevosten käsittelyn parista. Päätöksen tekee vuosittain seuran hallitus.

Aktiv medlem (vuodesta 2014, lahjoittanut Savijärvi Kartano)
Kiertopalkinto luovutetaan vuosittain henkilölle, joka on osallistunut aktiivisesti seuran toimintaan sekä osoittanut hyvää hevosmiestaitoa. Henkilö on osoittanut kiinnostusta auttaa ja ohjata muita ratsastajia. Henkilö on toiminut esimerkkinä muille jäsenille ja kaikille muille. Henkilö on ollut myönteinen mainos yhdistykselle ja ratsastus-/valjakkoajourheilulle.

Yhdessä (vuodesta 2025, lahjoittanut Riitta Silkko-Vainio)
Kiertopalkinto myönnetään vuosittain ansioista yhteisöllisyyden ja osallisuuden vahvistamisesta seuran jäsenten keskuudessa. Kiertopalkinnon voi saada yksittäinen Husaariratsastajat ry:n jäsen, useampi jäsen yhdessä, tai tiimi.

Vuoden Hevosenhoitaja –pokaali
Annetaan vuosittain hevoskerholaisten keskuudesta valitulle ansioituneimmalle hevosenhoitajalle. Kriteerinä aktiivisuus sekä hoitohevosensa hoidossa että tietotaidon jakamisessa muille, sekä hyvä tallikaveruus. Hevoskerholaiset äänestävät saajasta, Husaarien Nuorten Kerhon hallitus laskee äänet ja tekee valinnan.

Vuoden hevosenhoitaja -ruusukkeet
Palkitaan vuosittain 1-7 ahkeraa ja innostunutta junnua tai sennua aktiivisesta hevosen hoitamisesta ja tieto-taidon jakamisesta. Valinnan tekee Husaarien Nuorten Kerhon hallitus.

Jäsenistön muistaminen
Husaariratsastajat ry palkitsee vuosittain seuran tapahtumiin työpanoksensa antaneita jäseniään harkitsemallaan tavalla. Seuran hallitus päättää vuosittain palkitsemisesta ja sen tavasta.

Husaariratsastajat ry pyrkii muistamaan seuran hyväksi aktiivisesti toimineita jäseniään heidän täyttäessään pyöreitä aina 50 ikävuodesta lähtien.

Husaariratsastajat ry muistaa seuraa menestyksekkäästi kansallisella tai kansainvälisellä tasolla edustaneita kilpailijoita. Seuran hallitus päättää vuosittain palkitsemisesta ja sen tavasta. Palkitsemiset ja muistamiset löytyvät vuosittain toimintakertomuksesta.

Päivitetty 10.2.2026